Pahan kukat

heikki_marila

Turussa Wäinö Aaltosen museolla kukat ovat puhutelleet nyt vuoden aikana kahdesti. Eivät kuitenkaan sievyydellään, vaan saattaen synkkiin ajatuksiin.

Ensin oli Heikki Marilan ”Kukkia ja perkeleitä” (12.6.–6.9.2015). Näyttelyn perkeleinä näyttäytyivät aluksi taiteilijan rujot omakuvat sekä huoneenkorkuiset, apokalyptiset, vertasuihkuavat ja groteskit kohtaukset. Manailun tavoin niissä oli voimannäyttöä ja repivyyttä. Noiden kuvien rinnalla Marilan voitokkaat kukkamaalaukset, värikkäät asetelmat ja kauniit kuvat tuntuivat aluksi kovin harmittomilta. Mitä lähemmäs niitä astui, sitä enemmän niistä kuitenkin paljastui. Aiheellaan 1600-luvun alankomaalaista, syboliikaltaan voimakasta maalaustraditiota tapailleista kukka-asetelmista löytyi niiden kuollut luonto.

Marilan paksulla maalikerroksella kankaalle kuin veistettyjen maalausten lihallisuus oli herkullista ja samalla luotaantyöntävää. Houkutteleva, miellyttävä, inhottava ja vastenmielinen sekoittuivat. Kuten Marilan töissä yleisemminkin, niissä oli kiehtovaa kahtijakoisuutta. Banaali oli ylevöitetty ja ylevöitetty oli riisuttu. Kukkamaalausten iso koko lisäsi niiden vaikuttavuutta sekä muistutti vanitas- ja memento mori -maalausperinteen mukaisesti ihmisyyden, yltäkylläisyyden ja turhamaisuuden rappioituneisuudesta.

Alkusilmäykseltä viattomien kukkien sekä hehkuvien hedelmäröykkiöiden seasta silmä alkoi poimia niistä tihkuvan, kiiltävän, ruskean mädän ja mustan, myrkyllisen homeen. Kuviteltu hedelmäisen makea tuoksu muuttui kitkeräksi ja härskiksi. Näyttelytekstissä mainittiin vuosisatojen takainen, kreikankielinen termi ”miasma” – orgaanisesta, mätänevästä aineksesta uskotun nouseva, kulkutauteja aiheuttava myrkyllinen höyry. Maalausten edessä mieleen palasi aikoinaan ”The Cook, The Thief, His Wife & Her Lover” (Greenway, 1989) elokuvan sieluun herättämä löyhkä. Tarinan tapahtumat sijoittuvat gourmet-ravintolaan, jossa pröystäilevyyden, julmuuden ja teennäsyyden keskellä rakastavaiset pyritselevät pakoon väkivaltaa ja tyranniaa. Sivistys, vaatimattomuus ja lempeys kuristuvat sadismin, sikailun ja röyhkeyden keskellä. Tarpeekseen saanut Vaimo ja hänen Rakastajansa kohtaavat salaa mätänevän lihan ympäröimänä, Varkaan nenän alla ja suopean Kokin avustuksella. Ravintolan nimi ”La Hollandaisé”, kuten myös sen seinällä riippuva Frans Halsin maalaus, yhdistivät maantieteellisesti elokuvan Marilan teosten viittausten kanssa. Elokuvassa on maalauksellista, sisuskaluja kuristavaa kauneutta sekä väkivaltaa ja vastenmielisyyttä, joiden mädänneisyys jättäisi lohduttomaksi, ellei loppukohtauksen katharttinen kosto muttaisi sitä herkulliseksi. Tuo ajatus tuntui Marilan kukkien edessä lohdulliselta.

Tällä hetkellä WAMissa nähtävät kukat ovat Saara Ektrömin käsialaa. Kuten Marilankin teoksissa, kontrastit ovat vahvasti läsnä, kun kaunis, sileä, haalean hempeä, kuollut, epämiellyttävä ja pimeä yhdistyvät. Myös Ektsrömin töiden juuret ovat Marilan kukkien tapaan vahvasti keskieurooppalaisessa nature morte -asetelmatraditiossa. Valokuvaformaatti, verrattuna lihalliseen maaliin, tuntuu aluksi viileän steriililtä. Tunnelman painostavuus hiipii kuitenkin pian sisuksiin asti. Teoksissa on pahaenteistä, kylmää kauneutta ja niiden pysähtyneisyyden taustalla häilyy uhka. Seinänkorkuisen petolinnun katse on samalla salaperäinen ja riisuva – syyllistäväkin? Rikospaikkavalokuvista muistuttavissa, salamavalon pysäyttämissä kohtauksissa risukasasta pilkottavat hiukset puistattavat.

Ekströmin kuvien teemoiksi on mainittu kasvu ja maatuminen, muodonmuutokset ja mutaatiot. Itselleni näyttelyn nimi ”Alkemia” viittaa ihmisen tavoitteeseen muuttaa luontoa mieleisekseen, puuttua sen alkuperäiseen olotilaan ja tehdä siitä rahanarvoinen ja kuolematon. Näyttelyssä kukat ovat yksi materia muiden joukossa, jotka muuttavat muotoaan, tavoitellen (alkemistin tahdosta) jotakin toista olotilaa. Vaaseista nouseviin astelemiin voi mitei kuvitella mystikkotiedemiehen pipetit ja kuplivat letkut. Taikurin hattua muistuttavasta maljakosta kohoaa kaunista kasvustoa. ”Resignation and success” (2014) teoksessa alkemistisen koe vaikuttaa epäonnistuneen ja sen kukat ovat nuukahtaneet lyijynraskaina. Viereisessä salissa orgaaninen, muotoutuva aines on vangittu kuin korumaisiksi objekteiksi. Kuvat jalokivimäisistä mineraaleista rinnallaan sieniä, kukkia ja lonkeroita saa pelkäämään, että alkemisti – jumalankaltaisuutte tavoitteleva, turhamainen ihminen – on onnistunut tavoitteessaan.

Pimeään saliin sijoitettu äänimaisema – suriseva raatokärpänen – palauttaa korvakäytävää pitkin nenään miasman. Sienet ja hiukset luovat epämiellyttävyyden, lian ja kuoleman ulottuvuuden ja yhdistyvät mielessäni Marilan hedelmistä tihkuvaan mätään. Tunnelma on hetkittäin jopa klaustrofobinen. Ekströmin kirkas, kirurginterävä ote kuitenkin hypnotisoi pysymään paikallaan, erityisesti ”Tailor” (2016) videoteoksen edessä. Teoksessa kangas muuntuu ihmisen käsissä määrätietoisesti kaavaluonnoksesta valmiiksi puvuksi. Räätäli ja arkkitehti sekoittuvat mielessäni ja mallinuken päällä lepäävä valmis kuori muistuttaa rakennuksen fasadia (pulujen sijaan sillä istuvat undulaatit). Päätön mallinukke tekee siitä tyhjän kuoren. Teos kierrättää kuvamateriaalia Ekströmin aiemmasta ”Man before a Mirror” (2011) videoteoksesta, pohjautuen dadaistiseen tekstiin, jossa ihminen tulee peilin edessä tietoiseksi itsestään ja omasta turhamaisuudestaan.

Ja tuo ahne turhamaisuus on se ihmisyyden mätä, riivaava perkele.

breeding

Saara Ekström: ”Alkemia” / 5.2-24.4.2016 / Wäinö Aaltosen museo, Turku

Kuvat: Heikki Marila: ”Kukat XXIX” (2010) / Saara Ekström: ”Breeding” (2010)