In a universe which he cannot enter

mermaids

Emma Ainalan teos ”Jäähyväiset merenneidoille (Polttarit)” (2014) on isokokoinen, räikeä, neonpinkkiä ja pastelliturkoosia, söpöyttä ja valuvaa rujoutta. Se yhdistelee populaarikulttuurin, taidehistorian ja nykykulttuurin elementtejä hajoavaksi, usvaiseksi kohtaukseksi, jossa tutunnäköiset merenneitohahmot hengailevat. Kuukausia sitten Helsinki Contemporaryssa nähty kuva jäi mieleen ja löysi lopulta keskustelukumppanin.

Simone de Beauvoiren tutkielmakirjanen ”Brigitte Bardot and the lolita syndrome” (1962) tarkastelee ikonisen Brigitte Bardotin olemusta, aistikkuutta, uhkaavuutta ja vetovoimaa omana aikanaan. Samankaltaisia, isolla fontilla kirjoitettua (joka muistuttaa ala-asteen kesälomilla luetusta Vihreä varis -lastenkirjasarjasta) ja joka toinen sivu BB:n valokuvalla kuvitettua, soisi muuten teoreettisen esseekirjallisuuden useamminkin olevan.

Ensimmäinen keskusteluyhteys teosten välillä syntyi niissä piirteissä, jotka Ainalan teoksen hahmot lainaavat ikonisilta naishahmoilta. Ainalan maailmoissa Lana De Rey, prerafaeliitit, ihmemaan Dorothy ja antiikin hahmot sekoittuvat, leikitellen identiteetillä, nostalgialla ja fanittamisella, levitellen mielikuvia ja muistumia. Jäähyväisteoksessa merenneidoille piirteitään ovat lainanneet mm. Priscilla Presley, Chloe Savigny  ̶  ja Brigitte Bardot.

Maalauksessa välittyvät tyttökulttuurin yhteekuuluvuus, pyjamabileissä jaetut salaisuudet ja polttareissa hyvästeltävä tytön rooli. Merenneitohahmot makaavat, nojaavat ja roikottavat pyrstöjään näennäisen huolettomasti vetisellä sohvalla. Tyttöyden ja naiseuden rajaveden pinta kuohuu. Teoksen kuvaamassa hetkessä hahmot nauttivat vielä vapaudestaan ja paljaudestaan, omanarvontunnetta, häpeilemättömyyttä ja nuoruutta hehkuen.

Beauvoir sitoo kirjoituksessaan yhteen Vladimir Nobokovin ”Lolitan” (1955), ja villin, luonnonlapsimaisen, seksuaalisuutta pursuavan Brigitten nymfihahmon. Elokuvissa BB tanssii paljain jaloin, vapaana tiukoista, rajoittavista muotiluomuksista, alusvaatteista tai kampauksista (kerrotaan, ettei BB käyttänyt kampaa, vain sormiaan), lapsenomaisesti, impulsiivisesti, vailla huolta taikka vastuuntuntoa. Hän on kuin luonnonvoima, kesyttämätön ja vaarallinenkin. Hän pursusi Nobokovin kirjan herättelemää kielletyn hedelmän makua. Beauvoir kuvaileekin kirjasessaan BB:n hahmoa eräänlaisena modernina Eevana, ”ikuisen naiseuden” ruumiillistumana, ja uuden aistillisuuden ilmentymänä. BB:n lapsekas uhma elokuvissa vetosi mieskatsojaan, ikäänkuin kerjäten tätä kouluttamaan, kesyttämään, kahlitsemaan ja pelastamaan hänet. Eleillä ja asennoilla myös Ainalan merenneidot flirttailevat aikuisuudelle, jonka miehisiä uhkakuvia voi nähdä vaikkapa fallisessa käärmeessä, röökissä ja banaanissa.

Ainalan maalaustyylissä ja kuva-aiheissa yleisemminkin, kuten siirtymässa lapsuudesta ja tyttöydestä seuraavaan maailmasta, korostuu tunne tilasta, paikasta ja hetkestä jonkin välimaastossa. Aikakaudet, viittaukset, asennot ja pirteet tuntuvat osittain tutuilta, osittain vierailta. Jo merenneitoteoksen nimi viittaa hyvin suoraan siirtymään, välitilaan, jäähyväisten jättämiseen. Ainalan tyttömaailma ja toisaalta aikuisuus, sekä siirtymä näiden välillä, korostuu hahmoissa ja tilassa. Sohva luo merenneitojen ja tyttöyden valtakunnan. Taustalle asetettu Disney-pegasusaiheinen gobeliini ikään kuin vääristää tilaa, avaten hahmoille vielä portin piirroshahmojen ja fantasian maailmaan. Myös Beauvoir viittaa esseessään tilaan kahden maailman välillä,:”The adult woman now inhabits the same world as the man, but the child-woman moves in a universe which he cannot enter.”

Kuitenkin yksi maalauksen hahmoista on sijoitettu sohvan ulkopuolelle. Elviksen lapsimorsian on verhottu kaulaansa myöten hääpukunsa kerroksiin. Hän on staattinen, jähmettynyt, ja puvun raskas materiaali, poimut sekä laskokset sitovat hänet jo toisaalle – aviomiehelle. Alkuperäisessä Pieni merenneito -tarinassa hahmo luopuu prinssin vuoksi merenneitoudestaan saadakseen jalat, kärsii ja lopulta tuhoutuu, prinssin rakastuessa toiseen. Priscillan onneksi hääpuku viittaisi siis merenneidon kannalta onnellisempaan Disneyprinsessaversioon tarinasta. Vai onko hahmo sittenkin Andersenin tarinan toinen nainen, jonka prinssi vihille lopulta vie, johtaen Pienen merenneidon kuolemaan? Jälkimmäinen tulkinta maalaa tyttöyden tulevaisuuden melko synkin näkymin. Vaatiiko naiseksi ja vaimoksi siirtymä todella entisen minän / tytön / merenneidon taakse jättämisen ja kuoleman? *

Beauvoirille BB näyttäytyi aikanaan jopa vapauttavana ja emansipatorisena hahmona. Hänelle lolitaolemus, nuoruuden vetovoima ja valta, jolla BB lumoaa, mutta myös tuhoaa ja torjuu miehiset valloitus- ja hallitayritykset oli kumouksellinen. ”To say that ’BB embodies the immorality of an age’ means that the character she has created challenges certain taboos accepted by the preceeding age, particularly those which denied women sexual autonomy.” Tekstinsä lopussa Beauvoire jää pohtimaan, voiko BB ajan, aikuistumisen, sovinnaisempien roolien, (tekstin valmistumisen aikaan vielä nähtäväksi jääneen) vaimouden ja äitiyden myötä säilyttää vastavoimaisuutensa. Hän esittää: ”Children are forever asking why, why not. They are told to be silent. Brigitte’s eyes, her smile, her presence, impel one to ask oneself why, why not. (…) I hope she will mature, but not change”.

Samaa toivon merenneidoille.

* Suositeltavaa katsottavaa mystisen, kauhistuttavan tyttöyden ja uhkaavan metamorfoosin teemaan on esimerkiksi Lucile Hadzihalilovicin elokuvan ”Innocence” (2004)

Kuva via