oona bee

Tässä blogissa tarkastellaan vähemmän ja enemmän ajankohtaisia teoksia, niiden välisiä mielleyhtymiä, sekä kuljetaan aasinsiltoja pitkin näyttelystä ja näytöksestä toiseen.

Kategoria: Kuvataide

Roses are red / Violets are blue / Plants and trees and flowers are nice / And these exhibitions, too

palm

 

Helsinki Contemporary

Kati Immonen

FLORA

10.2.-5.3.2017

 

Immosen vesiväriteokset kommentoivat tapaamme kohdata luonto sekä yrityksestämme hallita ja ymmärtää sitä – “muovata korvesta kaunis”. Maalauksissa kilpailevat inhimillinen järjestelyn ja kontrollin halu sekä rakennettu ja rönsyilevä orgaanisuus. Kuvissa maanläheiset, suomalaisen metsän elementit yhdistyvät japanilaiseen estetiikkaan (Mieleen tuli tämä MUSLAn mökki-ikebana postaus), nostalgiaan ja jopa kitschiin. Immosen teoksissa, kuten kesäpäivissäkin, viehätys on usein pienissä yksityiskohdissa: Risukossa nautituissa termarikahveissa, asfaltin poksahtelussa ja aurinkotuolissa istumisessa sateella.

Lokal

OI SUOMI, KATSO

Mm. Aimo Katajamäki, Riikka Latva-Somppi, Nikolai Balabin

15.1.-19.2.2017

 

Lokalin uusin ryhmänäyttely on samalla taideteollisen alan kuvataiteilijoiden Taiteilijat O ry:n 10-vuotis juhlanäyttely.  Mukana on kahdeksan tekijää eri medioin ja materiaalein. Erityisesti Aimo Katajamäen puupölleihin veistetyt, sympaattiset ja makaaberitkin hahmot nousevat kirjaimellisesti jalustoillaan näyttelykokonaisuudesta. Puukollaveistetyn näköinen ei hänen teostensa tapauksessa tarkoita rujoa, vaan eläin-, sarjakuva- ja myyttisissä hahmoissa on uskomatonta tarkkuutta ja siroutta. Kädenjälki on vivahteikas mutta kiinnostavan viimeistelemätön, ja luonnollinen puun pinta on jätetty pääosaan akryylimaalin, musteen ja lehtikullan rinnalle. Batman-hahmo ei todellakaan ole mikään kiillotettu Yön ritari, vaan se hymyilyttävä Adam West -versio.

Galleria Kalleria

Ville Vuorenmaa

T-PAITA POMPEIJISSA

3.-24.2.2017

 

Näyttelyn aasinsilta kasvikunta-aiheen alle on jokseenkin hatara, mutta mm. nahistunut kurkku, omenakello, muovitulppaani, kaaoksen läpi kajastava vihreämpi nurmi ja Hedelmäpommi-cd sieltä löytyy. ”Masentunut kukka” teoksen jäähyväisviesti päättyy sanoihin: “Flower power is ancient history”. Vaikuttavien, omaelämänkerrallisten kuvien pääosassa ovat anteeksipyyntö ja anteeksianto, hyväksyntä, syyllisyys, armo, häpeä sekä hyväksynnän menettämisen pelko.

Sain idean kävellessäni Pompeijin raunioilla. Näin erään toisen, itselleni tuntemattoman, turistin yllä t-paidan, jonka rintamuksen printissä oli tragikoominen piirretty kuva. Piirros sijoittui vuoteen 79 jaa. Kuvassa Vesuvius -tulivuori pyysi tuhoamaltaan Pompeijin vielä savuavalta kaupungilta anteeksi. Vesuvius puhui kuvassa englantia ja hänen puhekuplassaan oli vain yksi sana, ”Sorry…”.

T-paita Pompeijissa -teoksia nähtiin ensimmäistä kertaa hieman toisenlaisessa muodossa Turun B-galleriassa marraskuussa 2016.

Tukholman Suomen kulttuuri-instituutti

TOWER OF PRESENCE

Laura Väinölä & Karoliina Hellberg

10. helmikuuta – 8. maaliskuuta 2017

 

Laura Väinölä (mm. Vuoden nuori muotoilija 2016 ja mastermind Flora & Laura kukkakonseptin takana) sekä Karoliina Hellberg (jonka maalauksia on tässäkin blogissa häpeilemättömästi fanitettu jo useampaan otteeseen) ovat luoneet yhteistyönä Finladsinstitutetin galleriaan tilallisen henkilökuvan. Kaiken taustalla on kuvitteellinen, arvoituksellinen hahmo, jonka persoonaa, historiaa ja mielenmaisemaa jokainen kukka-asetelma, maalaus, ruukku, raottuva verho sekä korkea paperipino heijastavat. Paljon jää salaisuudeksi, mutta hänen lempituoksunsa saattaa  olla kielo tai kloori. Moniaistiseen teokseen äänimaiseman on luonut Matti Ahopelto ja valosuunnittelun Kristian Palmu. Näyttely on osa Tukholman designviikkoa.

TM galleria

Tamara Piilola

FLORA

1.2.2017 — 19.2.2017

 

Näyttely koostuu suurikokoisista kasviaiheisista öljymaalauksista, joissa trooppinen runsaus hehkuu väreinä ja muotoina. Piilola itse kuvailee kasvustojaan luonnossa esiintyviksi vyöryiksi.  Helsingin tasaisen harmauden keskellä maalausten valon, varjon, värin ja pinnan värähtely valavat toivoa, ja mieli lentääkin maisemiin kevyesti kuin “We’re dreaming” (2017)  teoksen joenpenkalle laskeutuneet kankaat. Lehväaiheiden keskellä on helppo haaveilla suuntaavansa äkkilähtölennolla sinne missä palmu kasvaa (tai edes nauttivansa gin toniccia jossakin trendikkäässä Pinterest-kodissa).

TM galleriasta poistuessa on hyvä mahdollisuus napata pala kasvikuntaa mukaansa poikkeamalla naapurissa sijaitsevaan Wild things kukkakauppaan. Pelkistetyt, luonnollisen vapaasti sidotut, viikottain ja sesonkien mukaan vaihtuvat kukkakimput, sekä pieni valikoima mm. kaktuksia, ovat raikkaan tervetullut tuulahdus yleensä kovin jumahtaneen tunkkaisen kukkakauppatarjonnan rinnalle.

Omistautumista osoittaakseni tehtäköön vielä tiettäväksi, että tämä teksti kirjoitettiin suurimmaksi osaksi Talvipuutarhan palmujen alla.

Kuva: Tamara Piilola; ”Infinite” (yksityiskohta), 2016

6, 5, 4, 3, 2, 1…

khid

 

Kaikkien aikojen superkuu pyyhki ylitsemme. Horoskoopit saivat joukkoonsa Käärmeenkantajan. Oranssi, huutava möykky yrittää hallita maailmaa.

Avaruus vaikuttaa ajankohtaiselta myös Helsingin tapahtumakartalla, kun tarjolla on tähtienvälisiä matkoja, intergalaktisia seikkailuja, futurismia menneisyydestä, keskusteluja maailmankaikkeudesta ja ymmärryksen rajoilla liikkumista.

∞ ∞ ∞

Wannabe ballerinas: So Long, Rachel! 

Tanssiteatteri Hurjaruuth 16.-19.11.2016

Tanssiryhmän tämänvuotinen spektaakkeli kulminoituu pyyntöön: Hakekaa mut helvettiin täältä! Avaruuteen matkataan mm. Khidin ja Beastie Boysin kappaleiden tahtiin, vartijajänisten valvovan katseen alla, strobovalojen sykkeessä ja huomioliivit hehkuen. Päähahmo Rachel pukeutuu farkkuliiviin, avaruuden olennot foliohattuihin ja Master of the Universe kärkitossuihin. Seuraavan aamun  alkeisaikuisbalettitunnilleni astelin pikkuisen rennommin, Prodigyn Out of space päässäni soiden.

 

WHS Teatteri Union: Neuvostoscifi-sarja

19.11.2016-13.4.2017

Siltavuorenrannassa nähdään talven aikana yhteensä 13 Neuvostoliitossa kuvattua tieteiselokuvaa, joiden nimien (mm. ”Battle beyond the sun” (1959), ”Käärmelaakson kirous” (1978) ja ”Kosmitseski reis” (1935) ) uskon kertovan jo paljon siitä mitä tuleman pitää. Kinokonserttina esitettävä, jopa Fritz Langin ”Metropolista” edeltänyt ”Aelita: Queen of Mars”(Protazanov, 1924), kiinnostaa erityisesti.

 

aelita

 

Helsingin Observatorio: Kuukauden tähtitaivas

Kopernikuksentie 1

”Mitä taivaalta on odotettavissa seuraavan kuukauden aikana? Mitkä planeetat ovat näkyvissä? Onko odotettavissa tähdenlentoparvia tai ehkä auringon- tai kuunpimennyksiä? Vai onko luvassa jotain harvinaista herkkua?”

Tähtitorninvuorella on joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina mahdollisuus osallistua Ursa ry:n kanssa yhteistyönä järjestettyihin planetaarioesityksiin. Observatorion perusnäyttelyyn pääsee perehtymään yleisöluennon muodossa puolestaan  kuun toisena lauantaina.

 

Tuukka Tammisaari: The Turtle and the Maize Grain

Galerie Forsblom 25.11-22.12.2016

”Imagine the tiniest conceivable entity and then split it in half. Then think of outer space. Between the two extremes, there are many things we know nothing about and can say nothing about them. This is why these paintings are made.”

Näyttelyn nimen kilpikonna tuo mieleen jonkin muinaisen luomismyytin avaruudessa makaavan, maailmaa kilvellään kannattelevan alkuolennon. Maissinjyvä puolestaan muistuttaa scifi-elokuva ”Interstellarin” (Nolan, 2014) maissipeltojen yli pyyhkivästä hiekkamyrskystä ja Matthew McConaugheystä tähyilemässä tähtiin.

 

Keith Sonnier: Valikoituja teoksia

Galerie Forsblom, 25.11.-22.12.2016

Sonnier on valoveistotaiteen pioneerejä ja käyttänyt neonvaloja minimalistisessa taiteessaan jo 1960-luvulla. Kyseessä on hänen ensimmäinen, eri vuosikymmenten työtä esittelevä soolonäyttelynsä Pohjoismaissa. Odotettavissa mitä todennäköisimmin vaikuttavaa valoa, heijastavia pintoja, sauvoja, johtoja – ja sitä kautta varmasti myös retrofuturistista avaruustunnelmaa.

 

Samuji Talks X Kari Enqvist -podcast

Erottajankatu 9B / Soundcloud

Samuji Talks on terävä, lempeä sekä kaikille avoin tapahtuma- ja keskustelusarja, jossa toimittaja Ville Blåfield haastattelee vieraita eri elämänalueilta. Marraskuun alussa näkemyksiään maailmankaikkeudesta, alkuräjähdyksestä ja insinööreistä kertoi kiehtovalla ja ymmärrettävällä tavalla kosmologi Kari Enqvist. Haastattelu on nyt kuunneltavissa podcastina Samuji Talks Soundcloudista – jonka arkistosta löytyy avaruushirviöteemaan sopien myös Saska Saarikosken haastattelu aiheesta Trump.

∞ ∞ ∞

loungeclothandlight-set-_1968_105


Kuvat:

Khid: ”Maa jota ei ole” (screenshot musiikkivideosta)

Aelita: Queen of Mars” (Protazanov, 1924) via

Keith Sonnier: ”Lounge” (1968) via

[Edit: Tekstiä korjattu 20.11.2016]

Yönmustia hahmoja ja keskipäivän aaveita

eevapeura

 

Mikä aihe on niin banaali ja epäkiinnostava, että se ansaitsee tulla maalatuksi?

Poliisi. Ainakin Eeva Peuran omien sanojen mukaan.

Hänen uusin yksityisnäyttelynsä on juuri auennut HAM-gallerissa. Näyttelyn muissa teoksissa nähdään esimerkiksi kirjanlukua, huilunsoittoa, käsien pesua, shakin peluuta ja pihakeinussa istumista.

Tappavan tylsän sijaan kuvista paljastuu kuitenkin tappoja, kiehtovia kohtauksia, mystisiä tapahtumia, leikkimielistä malankoliaa sekä vihjauksia väkivallasta. Peuran omien sanojen mukaan hän halusi kuvata tällä kertaa arkisia aiheita, unohtamatta ”apinan karvaa ja mätiä puun oksia, kastuneita sorsan sulkia, mustaa vettä ja ämpäreissä kuolleen miehen kainalohikeä.” (via)  

Tarinoiden väripaletti on tumma. Yksityisnäyttelyn nimi onkin ytimekkäästi ”Black”. Mustia ovat pimeyteen johtavat oviaukot, sokeina tuijottavat ikkunat, yölliset metsät, sairaan kaavut ja nyrkkeilijän mustelmat. Hetkittäin kuvat ovat kuin salamavalon välähdyksiä pimeässä. Valo heijastuu takaisin pölyhiukkasista, lumihiutaleista, likaisista kaakeleista ja yllätetyn yöolennon silmistä. Tunnelma on synkkä mutta myötätuntoinen, ja hahmot naivismissaan jopa humoristisia.

Maalikerros teoksissa on paksu. Peura itse kuvailee maalaamistaan esimerkiksi sanoilla pursottaminen, muovaileminen, tahmainen ja kömpelö. Teokset ovat muotoutuneen kerros kerrokselta, pitkänkin ajan kuluessa. Toisaalta niiden rinnalla nähdään nopeampia vesiväritöitä, paperille maalattuja muistiinpanoja jostakin kuvitellusta.

Etenkin pienemmät teokset kuvaavat usein näennäisen arkisia, keskittyneitä hetkiä. Pöydän ympärille kerääntyneiden huilunsoittajien lomasta löytyy kuitenkin vielä jokin muu – kenties musiikillisella rituaalilla paikalle manattu henkiolento taikka muisto lapsuuden sadistisesta nokkahuiluoppitunnista. Peuran omien sanojen mukaan pienempien kuvien, kuten lukupiirin kirjahyllyn tai elokuvateatterin ammottavan suun, voi nähdä myös eräänlaisina portteina suuremmille kankaille maalattuihin, eeppisemmät mittasuhteet saaneisiin kohtauksellisiin teoksiin. Niissä jokin myyttinen hahmo kantaa vaahtoavan meren ja purkautuvan vuoren äärellä irtileikattua päätä. Toisaalla itsemurhametsässä makaavan Pinokkion ruumista pyyhkii poliisin taskulampun valokeila, erikoisagentin työntäessä käsiään syvemmälle trenssitakkinsa taskuihin. Viereisessä teoksessa kenties samainen hahmo kumartuu lavuaarin ylle. En voi olla miettimättä Twin Peaksin kylpyhuoneloppukohtausta.

Näyttely sai yhä uusia ulottuvuuksia, kun Peuran suurikokoisen ”Summer House” teos alkoi mielessäni hamuilla tällä hetkellä Galerie Anhavassa nähtäviä Karoliina Hellbergin töitä kohti. Useimmat Hellbergin väreillä ja yksityiskohdilla huumaavista maalauksista (viimetalvisen HAMin näyttelyn teemoja jatkaen) kuvaavat huoneita, koteja ja rakennuksia. Niissä tämänhetkinen ja mennyt elämä, esteettiset haamut, poissaoleva ja odottava väreilevät. Siinä missä Hellbergin teosten edessä katse sukeltaa yhä syvemmälle ja syvemmälle noiden rakennusten ikkunoista, peilien lävitse, jännitteisiin tarinoihin ja maisemiin maisemissa, Peuran rakennusten ikkunat ovat kirjaimellisesti mustia aukkoja. Ne tuntuvat kovilta, vähän tylyiltä ja juuri siksi niin kiehtovilta. Osa ikkunoista on vaimennettu kokonaan naulaamalla niiden luukut umpeen. Hylätty hotelli mäntyjen varjossa toivottaa tervetulleeksi enää himmeällä kyltillään ja verenpunaiset tahrat sen pihalla saavat viimeistään etsimään yöpaikkaa muualta.

Hellbergin huoneiden asukkaat ovat tiloissa yhä vahvasti läsnä – viherkasvit rönsyävät elämää, tupakantumpit hehkuvat ja viinilasi on puoliksi täysi. Uimastadionin asiakkaat ovat juuri paenneet myrskyn tieltä, ja pieni koira on valpastunut jostakin, jota muut eivät näe. Niissä huoneissa Yves Saint Laurent ja Henri Matisse leikkivät piilosta. Peuran huvila on hylätty jo kauan sitten. Sen yksinäisillä käytävillä vaeltaa vaimeana Tim Burtonin ja David Lynchin soittaman nokkahuilun kaiku.

Hellbergin haamut ovat keskipäivän aaveita, Peuran kummitukset yönmustia mutta ystävällisiä.

hellberg

 

Eeva Peura / ”Black” / HAM-galleria 12.11.2016-8.1.2017

Karoliina Hellberg / ”E” / Galerie Anhava 27.10.-20.11.2016

 


 

Kuvat: Eeva Peura, ”Sanitarium” (2016) via / Karoliina Hellberg, ”E” (2016) via

 

Shyness is nice

museo

Viggo Wallensköld / Taidesalonki (Bulevardi 3 B, Helsinki) / 17.9-16.10.2016

 

Renessanssipömppä. Sillä sanalla olen kutsunut kyseisen aikakauden maalausten itselleni ulkoisesti samaistuttavaa naiskuvaa: pieni pyöreä alavatsa ja pienet punaiset nännit pienissä pyöreissä rinnoissa. Samankaltaisia samaistumisen tunteita olen kokenut myös Viggo Wallensköldin maalausten kapealanteisten ja pienirintaisten hahmojen edessä.

Wallensköld tunnetaan erityisesti erilaisuutta, moninaisuutta, toiseutta ja sukupuoli-identiteettiä käsittelevistä, yleisiä kauneusihanteita haastavista, laihoista, lihavista, karvaisista, paljaista, raajarikkoisista ja transsukupuolisista hahmoistaan. Yksinäisyydestään, ristiriitaisuuksistaan ja niinsanotuista epätäydellisyyksistään huolimatta hahmoissa on aina tyyneyttä, rauhaa ja varmuutta. Helsingin Taidesalongissa aukesi juuri Wallensköldin uusin yksityisnäyttely. Esillä olevat teokset ovat valmistuneet vuosina 2014-2016 ja ne jatkavat saumattomasti mutta uudistuneena teeman käsittelyä, laveammin ja pehmeämmin siveltimenvedoin.

Kokonaisuus koskettikin aivan uudella tasolla, ja spontaanista iltapäivän näyttelykäynnistä tuli yllättävän henkilökohtainen kokemus. Erityisen kiitollinen olin tavasta, jolla Wallensköld nostaa teoksissaan jalustalle ne, jotka eivät sitä itse tee. Hiljaiset, lempeät ja ystävälliset naiset. He jotka eivät pidä itsestään ääntä, korosta paremmuuttaan tai vaadi huomiota. He jotka sulautuvat tapettiin. He jotka istuvat *. He joista löydän kaltaiseni. He jotka Hercule Poirot filmatisoinneissa ovat hyvien puolella ja kutsuvat mestarietsivää nimellä ”Papa Poirot”.

Teosten nimet kertovat paljon näistä naisista. Ensimmäisen salin teossarjassa nimeltä ”Kreivitär (1,2,3)” nähdään mukaelma Keisari(nna)n uusista vaatteista. Hahmo, joka taidehistoriassa on totuttu näkemään parhaassa mahdollisessa valossa, patsastelevana, koristettuna, yliluonnollisena, vahvana ja viisaana valloittajana on nyt riisuttu auktoriteetistaan sekä vaatteistaan, laskettu jalustaltaan ja näytetty pienenä kuin lapsi. Heitä katsovat vastakkaisilta seiniltä ”Hoitaja”, ”Ystävätär” ja ”Opettaja”. ”Linna” teoksessa puolestaan istuu vakaana Whistlerin äitiä muistuttava matriarkka. He ovat arkisia, kauniita ja vahvoja naisia, jotka ansaitsevat tulla ikuistetuiksi, mutta jotka harvoin kohtaavat tätä kunniaa. Ihmeellistä ei tällä kertaa ole Wallensköldin ravistelevan rujo kauneus, vaan näkymättömien näkyväksi tekeminen.

Useimmat naisista esitetään torsoina, kädettöminä rintakuvina, asteleltuina hyllyn päälle, arkistokaappiin tai työpöydälle, yhdistettyinä koneisiin, johtoihin tai jalustoihin. Nyrpeäkasvoisen naisen voi kuvitella puhuvan alustanaan toimivan kopiokoneen tai faxin hermostuttavaa, katkonaista kieltä. Lempeäilmeinen nainen lankapuhelinjalustallaan on puolestaan välittävä välittäjä. Irtileikatuista päistä ja palkintokaappiin asetelluista naisten paloista voisi helposti syntyä hyvin kyseenalainen mielikuva. Wallensköldin kehojen katkomisessa ei kuitenkaan ole mitään naisvihamielistä. Hän itse perustelee näyttelyn kuvauksessa metodiaan: ”Vaikka ihmishahmo on osa asetelmaa tai konetta, se ei vähennä hänen inhimillisen läsnäolonsa merkittävyyttä.” Ennemminkin kuvat ovat mystisiä ja lempeitä kannanottoja näiden hahmojen puolesta. Nämä naiset ovat nousseet miehisen historiankirjoituksen kuvien kaanoniin, museoihin ja kunniapaikoille, sortumatta vallanhimoon tai voimankäyttöön, samalla onneksi välttäen eteerisen epäluonnollisen neitsytpyhimysviitan ansan. He ovat persoonia. He ovat sanoinkuvaamattoman tärkeitä. He ovat opettajia, hoitajia, ystäviä. Ja heihin soisi yhä useamman samaistuvan.

 

Hyvänä alkuna voidaan pitää sitä, että viime Flow-festivaalilla  ”Shyness is nice” sanomaa julistava Morrisseyn fanipaita myi loppuun.

 


 

*) Ote César Vallejon runosta ”Stumble between two stars” (1937-1939):

 

”beloved be the one who sleeps on his back,

the one who wears a torn shoe in the rain

beloved be the bald man without hat

the one who catches a finger in the door

beloved is he who sweats from guilt or shame

he who pays with what he lacks

beloved are they who sit down”

 

Tutkija Ursula Lindqvist on tulkinnut runoa näin: ”(…) [T]he poet replaces Christ’s radical and divine declaration that the lowliest in society are the most blessed, with a humanist, and equally radical, declaration that we should love those whom society deems the least note worthy on the basis of our common humanity (…)”. (1)

 


 

(1)  Lindqvist, 2010; Roy Andersson’s Cinematic Poetry and the Spectre of César Vallejo”

 Kuva: Viggo Wallensköld; ”Museo” (2014) via