Emeraldville dreamin’

by Oona Latto

darkgarden

Ihmeemaa Ozissa” (1939) Dorothyn lennätti seepiasävyisestä Kansasista Technicolour-sävyiseen Smaragdikaupunkiin raivoava tornado. Itse käytin raitiovaunua. Mutta kontrasti, saapuessani harmaan Helsingin keskustan läpi HAM Gallerian ensimmäiseen tumman smaragdinvihreään huoneeseen ja Karoliina Hellbergin näyttelyyn, oli samankaltainen.

Näyttely kantaa nimeä ”VILLE”. Ranskankielen kaupungista muistuttava sana, sekä Hellbergin ja Jaakko Uodin näyttelyn rinnalle kirjoittama teksti ohjailevat ajatukset välittömästi johonkin toiseen kaupunkiin, maahan, todellisuuteen, paikkaan. Se paikka on kuuma ja kumma. Siellä on vuoria ja palmuja, hylättyjä taloja ja pyöreitä huoneita. Paikka tuntuu tutulta ja vieraalta. Hellbergin omien sanojen mukaan siinä on jälkiä matkoista Espanjaan ja Ranskaan. Kuitenkin silkan värikylläisen riemuloman sijaan tunnelma kuvissa vaihtelee yöntummasta odottavaan ja salaperäisestä dramaattiseen. Helsingin Sanomien jutussa Aino Frilander kuvailee tunnelmaa osuvasti tyyneksi ennen myrskyä.

Gallerian maalatut seinät toistavat maalausten sävyjä syventäen kokemusta. Normaalisti julkisten tilojen esteettinen mörkö, punainen palosammutin, hehkuu nyt viereisen maalauksen punaisten yksityiskohtien rinnalla oivaltavasti. Toisaalla pienissä kehyksissä palaa talo. Vaikka maalausten paikan ”henkilö herää aamulla toistamiinsa sanoihin ja on herättänyt itsensä epämukavasta unesta tarkoituksella”, liikun katsojana edelleen kuin unessa. Perspektiivi väreilee, eloton muuttuu elolliseksi. Huoneiden seinillä riippuvat maalaukset muuttuvat ikkunoiksi tai ehkä peileiksi. Silmä sukeltaa maisemaan maisemassa, oviaukon pimeyteen taikka lintuaiheiseen mattoon kuin Susanna Majurin valokuvien uima-altaisiin.

Teokset lainaavat toisiltaan ja keskustelevat keskenään, jälleen kuin unen logiikalla taikka syventäen kohtausta alitajunnan kerroksia alaspäin. Aiheet toistuvat, kertautuvat, kujeilevat ja muistuttavat itsestään teoksesta toiseen. Gallerian seinälle omiin kehyksiinsä ripustettu naisen muotokuva löytyy myös toisen maalauksen huoneen seinältä, kuin kuvaan vangittu kummitus ja tarinan kulkua ohjaileva hahmo. Hellberg onkin nimittänyt Kuvataideakatemia lopputyössään samankaltaisia merkkejä esteettisiksi haamuiksi, eräänlaisiksi muistijäljiksi. Merkityksellistä painoa on myös lumpeilla, jotka toistuvat niin omina teoksinaan, freskoina maalausten huoneiden katoissa sekä Lasismin kanssa yhteistyönä tuotetuissa, galleriatilassa vinoilla sementtipylväillä lepäävissä lasipalloissa. Ozin Ilkeän Noidan kristallipallo näytti siihen katsojalle, mitä tämä halusi – Hellbergin pallot puolestaan heijastavat kaikki samaa näkyä, kenties samaa lammenvihreää muistoa tai toistuvaa painajaista. Epävarmaksi jää, onko agathachristietunnelmaisessa ”Uima-allas”-teoksessa makaava hahmo hukkunut vai lomaeuforiassa sukelteleva nautiskelija.

Dorothy palasi lopulta kotiin kopauttamalla rubiinikänkiään yhteen. Itse olisin viihtynyt lämpimässä, smaragdinvihreässä unessani kauemminkin. Erityisesti ”Kolme huonetta”-teoksessa kuvattua harmaata talvimaisemaa katsoessa mieleni teki lähinnä upota pääedellä maalauksen avomesta oviaukosta hohtavaan rinnakkaistodellisuuteen.

Itsepetoksen makuisesti toistelin:

There’s no place like home.

There’s no place like home.

firewater

Karoliina Hellberg : VILLE / HAM Galleria 16.1-28.2.2016

Kuvat: ”Dark garden” (2015), ”Fire and water

 

Mainokset