I’m in Guanajuato and there is a man in my bed

by Oona Latto

shoes

Syytän omaa herkkyyttäni, vastassaan Sergei Eisensteinin ilmaisun vahvuus, myöntäessäni, ettei hänen elokuviensa katsominen ole koskaan ollut itselleni mikään miellyttävä kokemus. ”Panssarilaiva Potemkinin” (1925) ensimmäistä kertaa nähdessäni pahasta mielestä liikuttiin pahaan oloon ja ahdistukseen. Elokuva on niin eeppinen, väkivaltainen ja iso, että minä ja psyykkeeni jäimme sen jalkoihin.

Myös Peter Greenwayn tuotantoon ensikertaa tutustuessani tunneskaala liikkui inhosta ihastukseen. ”Kokki, vaimo, varas & rakastaja” (1989) tarinan kauheus ja kauneus, Michael Nymanin musiikki ja Greenwayn vahva tyyli pökerryttivät. Hetkittäin jouduin sulkemaan silmäni väkivallan edessä. Kiitellyn ohjaajan töitä on myös kritisoitu mm. niiden intellektuellista kylmyydestä.

Siksi nuo kaksi ohjaajaa yhdistävä, Greenwayn uusin elokuva, ”Eisenstein in Guanajuato” (2015”), yllätti minut kepeydellään. Se on tositapahtumiin perustuva, Greenwayn tyyliin leikkauksilla ja huimaavilla kamera-ajoilla tyylittelevä kuvaus venäläisen elokuvaohjaaja Sergei Eisenteinin kuvausmatkasta Meksikoon 1930-luvulla, joka muuttuu matkaksi ihmiseen ja seksuaalisuuteen. Tai kenties kepeys on väärä sana, onhan kyseessä, Greenwayta itseään lainatakseni, elokuva seksistä ja kuolemasta. Ripulia ja oksennustakin siinä on. Tarkoitin kai ennemminkin hyväntahtoisuutta, lempeyttä, herkkyyttä ja jopa huumoria.

Paljon edellämainituista tunteista syntyy ehdottomasti suomalaisen pääosanesittäjä Elmer Bäckin ansiosta. Kiitos myös Elmerin, elokuva on täällä saatu Finnkinon ohjelmistoon asti (Suomi mainittu!). Muualla se jäänee lähinnä elokuvafestivaalien näytettäväksi. Bäckin teatteritausta näkyy Eisensteinissa fyysisyytenä ja tietynlaisena liioittelevuutena. Hän on kertonut, kuinka Greenway halusi ”…minun todellakin näyttelevän. Ei siis elokuvanäyttelemistä…”(1). Roolin haastavuuden vuoksi pääosan esittäjää metsästettiin kauan. Hahmoaan Bäck kuvailee: ”Eisenstein oli samaan aikaan äärimmäisen älykäs ja herkkä. Hän puhui kahdeksaa kieltä, mutta toisaalta kaikki tuntui menevän ihosta läpi. Hän reagoi kaikkeen ja kaikkiin. Hänessä on positiivista lapsellisuutta” (2). Koomisuuden rajoja hipova päälaella seisova tukka, keskeytymätön puhetulva, ympäri huonetta ilman housuja laukkaava tottelemattomuus, lapsenomainen viattomuus, klovnimainen herkkyys, epävarmuus, avoimuus ja Bäckin heittäytyminen todellakin tuovat hahmon eloon. Greenway on kertonut roolitusvaiheessa julistaneensa Bäckille: ”We need your heart, your mind, your body and your prick.”(3) Ja ne he todentotta saivat.

Toinen henkilö elokuvan keskiössä ja tarinan ytimen liikkeelle paneva voima on Eisensteinin oppaaksi Guanajuatossa pestattu perheellinen uskontotieteen opettaja Palomino Cañedo (Luis Alberti). Aluksi Cañedon huolenpito on henkivartijamaista sammuneen venäläisen raahaamista ja paikallisiin tapoihin totuttamista. Kuitenkin elokuvan puolivälissä hän ravintolaillan päätteeksi, määrätietoisesti, lähes rationaalisesti, keskustellen maailmanpolitiikasta ja kolonialismista, vie anaalipenetraatiossa Eisensteinin neitsyyden ja ohjaa tämän elämän täysin uuteen suuntaan. Yhdelläkertaa kuvattu kohtaus on intensiivinen, jopa graafinen, jonka jännitte lopulta raukeaa aktin päätteeksi pyllyyn pystytetyn pienen punalipun myötä. Kohtaus näyttäytyy merkittävänä käännekohtana Eisensteinin siihen asti sydämen ja kehon asioissa arassa elämässä. Greenway, elinikäinen Eisenstein-fani, on tulkinnut: “I always felt Eisenstein’s first three films were very different from the last three – why? I think the answer to that is, when you go abroad, you become a different person (…) There’s a lot of evidence he freed up, and became much more empathetic to notions of the human condition.”(4)

Moni filmiarvostelu on tarttunut kyseiseen kohtaukseen ja puhuu Cañedosta eräänlaisena gigolona. Vaikka ulkoiset avut hänellä ovatkin kohdillaan, seksuaalisen ”valloituksen” sijaan teko ja siitä seurannut miesten välisen suhteen kehittyminen näyttäytyi itselleni kuitenkin nimenomaan rakkaustarinana. Eroottisen huuman lisäksi miesten välillä on välittämistä, hellyyttä, ystävyyttä ja leikillisyyttä. Greenwayn mukaan Eisenstein “was very self-deprecating about his body and couldn’t possibly imagine anyone could love it. He thought he was a clown.”(5) Kunnes joku rakasti. Elokuvan alussa Eisenstein toteaa, kuinka kengät ovat venäläisen tärkein omaisuus. Kohtaus, jossa hän pudottaa kengät katolta voidakseen jäädä Meksikoon (rakastettunsa luo), on yksi kauneimpia.

Seksin lisäksi elokuvan toinen pääteema, kuolema, on monella tasolla läsnä. Meksikossa kuoleman karnevalistinen hyväksyminen elämän luonnollisena osana tekee vaikutuksen Eisensteiniin. Hän tutustuu muumiomuistomerkkeihin, hautausmaihin, keskustelee paikallisten kanssa, kulkee luurankoasuisten lasten keskellä kaupungin katuja, nuolee sokeripääkalloa ja näkee todellista kuolemaa luonnonvoimien iskiessä. Toisaalta elokuvan alussa Eisenstein, hänen tukahdutettu seksuaali-identiteettinsä, pöhöttynyt ruumiinsa ja Hollywoodista käännytetty ammattiylpeytensä, tekee jo pientä, hidasta kuolemaa – uhkaavien korppikotkien (ja Stalinin vahtikoirien) sijaan hänen ympärillään pörräävät jo lihaa himoitsevat raatokärpäset, jotka hän vitsailee tuoneensa mukanaan Venäjältä asti. Elokuvan voikin nähdä melko suorana kommenttina ja kannanottona Eisensteinin kotimaan nykyistä tilaa, ahdasmielistä politiikkaa ja tukahduttavuutta kohtaan. Tähän peilaten, mielestäni elokuvan koskettavin kuolema nähdään aivan tarinan lopussa, kun äkillinen Meksikosta takaisin Venäjälle lähtö muuntuu Eisensteinin henkilökohtaiseksi hautajaissaattueeksi: Kun sydänsurussa jokin sisällä kuolee.

***

Tällä kertaa Eisenstein, Greenway, Meksiko, seksi, kauneus, kuolema ja rakkaus jättivät hyvällä tavalla järkkyneen olon.

Pieni sääli kävi kuitenkin kovin krapulaisen vierustoverini psyykettä.


Lainaukset:
(1) Sylvi/Johanna Siik 4.9.2015
(2) HS/Tiina Rajamäki 11.2.2015
(3-5) Calvert Journal/Carmen Grey 23.3.2015

Mainokset