Dystopiaunii riippumatossa eli kesäfestarin pimeämpi puoli

by Oona Latto

mirel

Sideways 12.-13.6.2015, Helsinki

Teurastamolla viimeviikonloppuna tapahtunut Sideways festivaaliuutukainen oli onnellinen ja onnistunut. Ilakoinnista, isoista kansainvälisistä nimistä ja auringosta huolimatta parhaat kiksit itselleni tulivat kuitenkin festarin kotoisalta ja pimeältä puolelta.

Lasten hautausmaan musiikki vei veneessään tummiin vesiin. Mielen ja muistojen pimeitä sopukoita kaiveleva hautausmaan kansa ripotteli mustissa univormuissaan kepeitä multia olkapäillemme. Mustilla jätesäkeillä vuorattu lava imi valon. Kalpean Kristiinan taivaaseen luodut silmät loistivat hämärästä ja herkkä ääni vaikeroi. Silti olo oli jotenkin lämmin ja pörröinen. Vähän kuin katsoisi Saksikäsi Edwardia.
Piru mainittiin.

Kaunis ja synkkä saarnaajatar Mirel Wagner valloitti olemuksellaan kirkkolaivaa muistuttavan Teurastamon hallin, pakottaen tungettelevan auringonpaisteen ovien ulkopuolelle. Bluesia, tuutulaulua ja nickcavemaisia tummia tarinoita yhdistelevät kappaleet veivät mukanaan, samalla kun lavalla palava läsnäolo ja sinisamettinen ääni naulasivat paikoilleen.
Voi äiti, voi isä mainittiin.

Stigmoja käsissä viilensi festivaaliolut, Tähtiportin pöristessä jossakin taustalla. Päiväkirjaklubilla teini-iän tragediat, sielujen haavat ja noloimmat tunnustukset pääsivät päivänvaloon päiväkirjojen synkimmiltä sivuilta. Kari-Pekka Kyrö mainittiin.

Pimeyden sithlordina lavalle astui Peperi T, oikeana kätenään avaruuden yliolento. Jos Jaakko Eino Kalevin ja Matthew E. Whiten festivaaliolomuodot muistuttivat valkeaa vapahtajaa, oli Paperi T kuin tuon saman hahmon veren, viinin ja sydänsurujen tahrima pimeä puolisko. Mutta kuten Tähtien sodassakin, hyvä voittaa aina, ja pimeyden kaavun alta paljastui ihan vain ihminen – Han Solo, joka tahtoo olla vähän paha, mutta pohjimmiltaan on kuitenkin aika ihana. Alvar Aalto, Kristiina Halkola, Stevie Nicks, Bruce, Beefheart ja moni muu mainittiin.

Ensi vuonna uudestaan. Järjestäjän omana haaveena ovat kuulemma PJ Harvey ja Descendents. Praise the devil, kyllä kiitos!

Otsikon lainaus festivaalilla myös ihanasti synkistelleen Kesän kappaleesta ”Tuuli kääntyy”.

SidewaysAlempi kuva: Alisa J.

Mainokset