Hiljaisuuden aikamatkaaja

by Oona Latto

Myönnän, nimi Vilhelm Hammershoi ei ole minulle ennestään tuttu. Myöskään silminnähden ankeasävyiset muotokuvat 1800-luvun taitteesta eivät yleensä lukeudu lemppareihini. Ja silti Amos Andersonin taidemuseon mainosjuliste vetoaa. Siinä on jotain tunnistamattoman tuttua. Astun sisään.

Tanskalaisen Hammershoin (1864-1916) teoksia esittelevä näyttely alkaa seinällisellä vuosilukuja ja jokseenkin epäseksikkäästi muutamalla maisema-aiheella ja patsastelukuvalla. En luovuta, tänne asti on kiivetty.

Sitten.

Huomaan tuijottavani Magrittea. Tai Hopperia. Tai japanilaista kauhuelokuvaa. Vuosiluvut ja nimi maalausten vierellä vakuuttavat edelleen Hammershoista ja vuosisadan vaihteesta, mutta mieleni vie minut aivan toisten myöhempien aikojen pyhimysten pariin.

Maalausten huoneet ovat hiljaisia, toiminta pysähtynyttä. Silti kuvat ovat lähes elokuvamaisen inspiroivia. Alan nähdä kasvoja peilissä, käsiä lipaston alla, ovien avautuvan hitaasti ja junien syöksyvän tulipesistä. Yksinäiset naishahmot seisovat kasvot pois käännettyinä. Takaraivo imee sisäänsä ja saa janoamaan ihmisen piirteitä. Valohämy leikkaa ilmaa ja luo tilaan tasoja. Perspektiivi värisee. Tiloissa vaeltava maalarin silmä tarkentaa valokuvamaisesti yksityiskohtiin syvyydessä (Kun jälleen muistaa maalausten valmistumisajan, on vaikutelma entistä uskomattomampi.) Tunnelma on kuin tyyntä ennen myrskyä, vaiettu salaisuus, taikka juhlat, jonka vieraat eivät koskaan saapuneet. Hammershoita onkin kuvailtu hiljaisuuden maalariksi.

3fa4b2f3561ce0b8d787b57d0dd12884

Hammershoi, ”Interior” 1898

René Magritte, ”Man with a newspaper” 1928

Hammershoi, ”Interior with a girl at the clavier” 1901

room-in-brooklyn-1932

Edward Hopper, ”Room in Brooklyn” 1932

 

Vaikka aiheet ovat kovin konventionaalisia, arkisiakin, niissä on odottamatonta surrealismin, surumielisyyden ja syvyyden tuntua. Ja tämä kontrasti tekee niistä niin kiehtovia. Hammershoista ei kirjoiteta nerona, enkä osaa sanoa liekö Magritte ollut tietoinen hänestä vai ei. Mutta mielelläni kuvittelen hänet mielessäni aikamatkaajaksi, kuin yhtenä Hopperin maalausten yksinäisten hahmojen keskellä. More coffee, sir? Ja, tak.

Näyttely on auki Toukokuuhun asti. Alakerroksissa puolestaan nähdään mielenkiintoinen katsaus kiinalaisen tussimaalauksen nykymuotoihin. Ja mikäli kevätauringon vuoksi tuntuu pahalta painua pimeisiin museosisätiloihin, kannattaa kiivetä ylimmän kerroksen kotimuseoon asti, jossa ikkunoista tulvii valo ja Merenneito-Tove tervehtii Hotelli Torni taustallaan.

Kuvat: Pinterest, Amos Anderson, Tate

(Edit. 17.4 Muokattu, kuva lisätty)

Mainokset